Paavalin synnintunnustus

Paavalin synnintunnustus

Paavali pohdiskelee roomalaiskirjeessään omaa syntisyyttään ja kuinka siitä hän – ja me kaikki – voimme vapautua. Tässä on osia kirjeestä.

”Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.

Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää.

Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä iloiten yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!

Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.”

Room. 7: 14 – 8: 1-2


”Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.

Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.

Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.”

Room. 8: 5-11


”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ’Abba! Isä!’ Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.” Room. 8: 14-17


Jokainen uskova joutuu ’sotimaan’ hengessään kiusauksia vastaan. Se voi kuulostaa ankaralta, mutta uskova ymmärtää, että Jumala antaa siihen voimia ja että kiusausten vastustaminen tuottaa lopulta hyvää hedelmää.

Parasta on pyytää heti anteeksi Jumalalta, Jeesuksen nimessä, jos ajatuksiin tulee houkutuksia tai pahoja ajatuksia, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Kun niitä ei jätä mieleen kypsymään ja kasvamaan, niistä vapautuu.

Raamatusta löytyy paljon jakeita, joihin voi turvautua kiusauksissa, sillä Jumalan Sana on oikeasti voimallinen kilpi. Rukous auttaa myös, sillä Jumalalla on tuhansia keinoja ohjata lapsiaan oikealle tielle. Jumalan siunausta ja rauhaa sinulle ja perheellesi!

Couple sitting on couch reading the EOLY Bible together in a cozy living room
A couple shares a warm moment reading the Bible together at home.