Paavali kirjoitti kolossalaisille hänen palvelutyöstään seurakunnan hyväksi ja tunnusti, että Jumalan sana on tietynlainen salaisuus, jota ulkopuoliset eivät ymmärrä tai näe.
”Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten,
täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan, sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus:
Kristus teissä, kirkkauden toivo.
Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.
Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa,
saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan
Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.”
Kol. 1: 24-29, 2: 1-5
Voi tätä maailmaa, joka väheksyy ja pilkkaa Jeesusta! Se ei tiedä mitä tekee.
Mikä on suurin rikkaus elämässä, on Jeesuksen henkilökohtainen tunteminen. Joskus kiusaaja yrittää tulla väliin ja väittää Jeesusta valehtelijaksi, mutta se itse valehtelee.
Älä koskaan anna epäilyksen varjon tulla sinun ja Jeesuksen väliin, sillä Jeesus on puhdas ja viaton kaikkiin syytöksiin. Jeesuksen Henki on äärettömän kaunis, pitkämielinen ja armollinen. Hän on itse kokenut nahoissaan maailman pahuuden ja hän tietää, millaisissa haasteissa me täällä ajassa elämme. Kiusaaja kiusasi myös Jeesusta, mutta Jeesus ei suostunut palvomaan sitä, vaikka kiusaaja tarjosi vastineeksi koko maailman.
Kuka voisi meitä paremmin ymmärtää kuin Jeesus ja sen vuoksi hän armahtaa meidät rikkomuksistamme, kun kadumme ja rukoilemme Taivaallista Isää. Jumalan sana auttaa kaikissa elämäntilanteissa eteenpäin ja antaa voimia. Pyhä Henki omistaa Jumalan viisauden aarteet, josta voimme ammentaa tietoa ja ymmärrystä aina tarpeen mukaan. Kiitos Jeesus!
Siunausta sinulle joka luit tämän.
