Apostoli Paavali kirjoitti filippiläisille uskonveljestään, joka joutui kärsimään uskon tähden.
”… Katson kuitenkin välttämättömäksi palauttaa luoksenne veljeni, työkumppanini ja taistelutoverini Epafrodituksen, teidän lähettinne ja auttajan minun tarpeissani.
Sillä hän ikävöi teitä kaikkia ja on kovin levoton siitä, että olitte kuulleet hänen sairastavan. Ja hän olikin sairaana, kuoleman kielissä; mutta Jumala armahti häntä, eikä ainoastaan häntä, vaan myös minua, etten saisi murhetta murheen päälle.
Lähetän hänet sentähden kiiruimmiten, että te hänet nähdessänne taas iloitsisitte ja minäkin olisin murheettomampi.
Ottakaa siis hänet vastaan Herrassa kaikella ilolla, ja pitäkää semmoisia kunniassa; sillä Kristuksen tähden hän joutui aivan kuoleman partaalle, kun pani henkensä alttiiksi tehdäkseen minulle sen palveluksen, mitä te ette voineet tehdä.”
Fil. 2: 25-30
Evankeliumin levittäjiä ja Herran palvelijoita oli siihen aikaan muitakin kuin Jeesuksen valitsemat opetuslapset, heitä oli sekä miehiä, että naisia. Tämäkin pieni yksityiskohta Paavalin kirjeessä kertoo siitä. Ilman heidän rohkeuttaan – jonka he saivat Herralta – meillä ei olisi evankeliumia tänään. He menivät sinnikkäästi eteenpäin kaikista henkisistä ja fyysisistä vastuksista huolimatta ja tänään kristittyjä on yli 2 miljardia maailmassa.
Apostolien kärsimyksiä ajatellen on helpompaa meidänkin kestää uskottomien pilkat. Jeesus lupasi olla kanssamme loppuun asti ja sen lupauksen hän pitää. Hän antaa voimia, lohtua ja rohkeutta, kuten hän antoi opetuslapsillekin. Ja sitten, lopussa kiitos seisoo. Uskosta ei pidä luopua sen tähden, että kaikki ihmiset maailmassa eivät usko. Uskottomatkin voivat jonain päivänä kääntyä uskoon, jopa ne pahimmat pilkkaajat. Jumala tekee ihmeitä ihmisten sydämissä ja aina pitää olla toivoa huomiseen. Rakkaus peittää syntien paljouden, kuten Sana sanoo.
Kiitos kun luit ja ole runsaasti siunattu.
