Paavali kehoitti seurakuntalaisia pysymään erossa uskottomista.
”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ’Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani’.
Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias’.” (Ilm. 21: 6-7)
2.Kor. 6: 14-18
Ymmärrämme, mitä Paavali opetti, sillä uskottomien ajatukset ovat kaukana uskovien ajatuksista. Sellainen ajatusmalli, mitä Jumala ei hyväksy, voi tarttua uskottomista, jos heidän kanssaan viettää paljon aikaa. Ajatuksista voi syntyä ennenpitkää vääriä tekoja ja eksyminen pois Jumalasta. Lainaus, mitä Paavali käyttää, taitaa tarkoittaa Jeesuksen uutta tulemista, jolloin uskovat erotetaan maailmasta.
Joissakin uskonsuuntauksissa on viety tämä opetus niin pitkälle, että uskottomat perheenjäsenet hylätään koko uskonyhteisöstä ja perheestä. En kannata tällaista tapaa, varsinkaan uskovien omien lasten kohdalla. Se on henkistä väkivaltaa, joka jättää syvät henkiset haavat koko elämän ajaksi kaikille osapuolille. ’Älä tapa’, sanoo yksi kymmenestä käskystä. Uskon, että se tarkoittaa myös kaikenlaista väkivaltaa. Kaikenikäisillä lapsilla, olivatpa aikuisiakin, pitää olla turvallinen yhteys omiin vanhempiin niin kauan kuin he ovat elossa. Lapsilla on siten mahdollisuus kuulla evankeliumia, vaikka he eivät heti ottaisikaan sitä vastaan. Joskus uskon siemen itää hitaasti, mutta itää kuitenkin. Jeesus kehoitti pitkämielisyyteen ja uskovat vanhemmat voivat toteuttaa sitä uskottomien lasten kohdalla. Ihminen kylvää evankeliumin siemenen, mutta Jumala tekee kasvun sitten kun sen aika on.
Elämässä on mahdotonta olla eristäytynyt yhteiskunnasta. On uskottomia työkavereita, naapureita, vanhoja ystäviä, sukulaisia ja muita ihmisiä, joiden kanssa ollaan usein tekemisissä. Seurakunnasta voi löytyä samanhenkisiä uskonveljiä ja -sisaria, joiden seurassa voi vahvistua uskossa. Sieltä voi löytyä myös tapauskovia, joiden elämäntavat ja -asenteet eivät kohtaa. Uskovan täytyy oppia luovimaan kaiken tämän keskellä, menettämättä omaa taivaspaikkaa.
Jeesus kehoitti, ettemme saa piilottaa kynttiläämme vakan alle, vaan sen pitää loistaa kaikille huoneessa oleville. Jeesus on maailman valo ja uskovat hänessä ovat myös valonkantajia. Miten maailma saisi valosta tietää, jos kaikki uskovat eristäytyisivät maailmasta erilleen, omiin salaisiin leireihinsä? Uskottomien ja uskovien yhteys on välttämätöntä pelastuksen sanoman kannalta, mutta läheisimmät ystävät ja puoliso on parasta valita uskovien joukosta.
Jeesus söi syntisten pöydässä ja sai siitä arvostelua. Jeesus pysyi silti synnittömänä. Hän on hyvä esimerkki siitä, että ympäristö ei vaikuta uskovaan, jos usko Jumalaan on tarpeeksi vahvaa. Kuten olen usein kirjoittanut, Pyhän Hengen voitelu antaa siihen voimia ja sitä on hyvä tavoitella rukouksin ja hiljentymällä. Raamatun Sanasta saa voimaa ja lohtua kaikkiin elämäntilanteisiin.
JEESUS - maailman ainoa Vapahtaja 