Evankeliumia ei pidä hävetä

Evankeliumia ei pidä hävetä

Paavali kirjoitti useita kirjeitä vankeusaikanaan, myös Roomaan, johon hän vihdoin pääsi perille viime artikkelissa. En lainaa Paavalin kirjeitä kokonaan, mutta lainaan niistä osia. Kirjeiden sanoma on ajaton, kuten Jumalakin on ikuinen. Paavalin kirjeet ovat pappien ja evankelistojen opetusmateriaalia. Hän oli taitava, Pyhän Hengen ohjaama, puhuja ja kirjoittaja.

”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa

– joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa –

Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte: kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa.

Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan, aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne.

Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte, se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun. Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niinkuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.

Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa; omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.

Sillä minä en häpeä evankeliumia;

sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi,

juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon,

niinkuin kirjoitettu on:

’Vanhurskas on elävä uskosta’.”

Room. 1: 1-17


Evankeliumi on tarkoitettu kaikille kansoille maan ääriin asti. Vain Jeesuksen kautta tulee pelastus ja sen myötä vanhurskaus Jumalan armolahjana. Pyhän Hengen voitelun kautta tulee pyhitys, joka kestää elämän loppuun asti. Pyhä Henki puhdistaa ja uudistaa uskovia lempeästi sisältäpäin.

’Vanhurskas on elävä uskosta’ viittaa Jeesuksen lupaamaan ikuiseen elämään ja näen siinä myös sen merkityksen, että usko on elämäntapa. Pelastus ei tule siitä, että kuuluu tiettyyn seurakuntaan, lahkoon tai kirkkoon, eikä se määräydy siitä, kuinka usein käy kirkossa tai kuinka paljon tekee hyviä töitä tai noudattaa lakia. Pelastuneilla on yksi yhteinen piirre: se on Pyhä Hengen vuodatus. Ne, joilla on Pyhä Henki, Jumalan armosta lahjoitettu, kuuluvat Jeesuksen pyhien seurakuntaan. Heitä on useissa seurakunnissa ja vain Jumala yksin tietää, keitä he ovat. Pyhä Henki ohjaa noudattamaan Jumalan tahtoa, mutta ei lakihenkisesti, vaan rakkaudesta Jeesusta kohtaan.

  • Kysymys: Kuinka saan Pyhän Hengen vuodatuksen?
  • Vastaus: Jumala antaa sen silloin kun hän näkee, että etsit Jumalan totuutta ja läsnäoloa.
  • Etsiminen tapahtuu rukouksen, hiljentymisen ja Raamatun lukemisen kautta. Tärkeintä on oppia luottamaan Jumalan armoon, rakkauteen ja ohjaukseen.
  • Pyhän Hengen vuodatus ei välttämättä tule ihmisten antamassa vesikasteessa.
  • Pyhän Hengen vuodatus tuntuu siltä kuin lämmintä öljyä valutettaisiin päähän ja olkapäille. Se on Jumalan hellä kosketus, jolla Jumala sinetöi uskovan lapsekseen ja josta Jeesus tunnistaa omansa.

Paavali kirjoitti: ’Minä en häpeä evankeliumia’. On joitakin kristittyjä, jotka pitävät uskonsa salassa, koska he pelkäävät torjutuksi tulemista tai jopa ateistien vainoa. Ennen uskovat olivat Suomessa kunnioitettuja ja luotettuja kansalaisia, nykyisin langennut maailma on kääntänyt asian nurinpäin. Elokuvissa papit on usein esitetty tekopyhinä tai höpsöinä hihhuleina. Se on maailmallinen nurja näkemys, mutta Jumala näkee asiat päinvastoin ja Jumalan näkemyksen kautta uskovienkin näkemys muuttuu Pyhän Hengen voimasta.

Paavali näytti rohkeaa esimerkkiä siitä, ettei uskoa pidä hävetä. Jumala suojelee omiaan, niin kuin Jeesus lupasi olla kanssamme loppuun asti. Luota Herraan ja ota hänet Vapahtajaksesi jo tänään.